#eihävetä on kampanja, jossa tuomme valoon asioita joita häpeämme. Osallistu kampanjaan, kerro meille ja muille oma kokemuksesi häpeästä. Mitä häpeät, mitä olet hävinnyt mutta ehkä et enää, mikä on pahin häpeämuistosi? Lähettäminen tapahtuu täysin nimettömästi, käyttäen keksimääsi nimimerkkiä.

Emme kerää sinusta minkäänlaisia yhteystietoja.

Kaikki tarinat tarkastetaan ja julkaistaan niin pian kuin mahdollista.

 

Jaa tarinasi alla

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

TARINAT

  1. Minä häpeän seksuaalisuuttani. Olen transvestiitti, jossain määrin myös transsukupuolinen. Enkä ole mikään kaunis nuorukainen, joka vähän – hihhih – kokeilee leggingsejä. Olen keski-ikäinen, olemukseltani väsynyt ja kasvoiltani mitätön. Häpeää siis kuvastaa tämä ulkonäköni määrittelykin. Vaimoni tietää naistenvaatteistani ja sietää, että pidän joitakin kotona. Siskon tietää myös, mutta hän ei ole koskaan nähnyt minua kuin lähinnä joissain hiukan epäsovinnaisimmissa vaatteissa.

    Minulla on myös muita seksuaalisia asioita, joita häpeän. Pitäisin esimerkiksi pissaleikeistä, jos voisin jonkun kanssa niitä kokeilla. Vaimoni ei suhtautunut tylysti, muttei innostunutkaan. Muiden kanssa olen nostanut asian hyvin varovasti puheeksi, etäältä ja vihjaillen, ja jo se on johtanut hyi-yök-kommentteihin.

  2. Häpeän elämästäni ajanjaksoa, jolloin kaikki meni sekaisin. Oli monenlaisia vaikeuksia ja menetyksiä jotka lopulta johtivat avioeroon. Häpesin eroa. Minulla oli tiukka ajatusmalli siitä, että menen vain kerran naimisiin elämäni aikana ja liitto kestää kuolemaan asti.
    Ero ja muut ongelmat johtivat alkoholisoitumisen äärelle. Join avioerorahani, ja sotkin elämääni lisää. Häpeän niitä vuosia. Olin todella tyhmä. Hypin epämääräisestä suhteesta toiseen epämääräiseen jne..Tein monenlaisia typeriä asioita humalapäissäni. Häpeä ajoi juomaan lisää. Kierrettä kesti kauan.
    Onneksi vapauduin lopulta koko juomisesta ja nyt olen saanut elää selvinpäin jo useita vuosia. Häpeä on loitontunut, vaikka aina välillä tuntuu, että menneisyys kummittelee ja pyrkii saamaan takaisin otteeseensa. Tällä hetkellä elämäni on seesteistä ja tasapainoista. Olen kiitollinen siitä.
    Sanon tämän kirjoitukseni myötä hyvästit häpeälle joita eronjälkeiset vuodet elämääni toivat. En aio hävetä enään. Ei tehtyä tekemättömäksi enään saa. Kukaan meistä ei kestä vaikeuksia enempää kuin sillä tapahtumahetkellä voimavaroja on. Virheitä tekee elämässä ihan jokainen. Katseeni on suunnattu nyt eteen ja ylöspäin. Nostan pääni ja jatkan matkaa häpeästä vapaana.

  3. Minua hävettää pyytää töissä lisää palkkaa, vaikka tiedän työn laatuni olevan korotuksen arvoinen.

  4. Tulen hyvin toimeentulevasta ydinperheestä, missä ei ole ollut ongelmia. Eikä minua ole huonosti kohdeltu. Silti lapsuusmuistojani leimaa lähes poikkeuksetta häpeän tunne. Tuntui, että muut lapset käyttäytyivät, pärjäsivät ja onnistuivat aina paremmin kuin minä. ”Mikset sinäkin voisi olla kuin naapurin NN?” Varmaan sitten olin kapinallinen, ehkä joskus hankalakin, mutta noista sanoista jäi vain tunne, että minun pitäisi aina olla jotain enemmän, jotain parempaa kelvatakseni yhtään mihinkään. Mutta vaikka kuinka yritin ja pärjäsin, riittävän raja ei tuntunut tulevan koskaan vastaan.

    Minun on aina ollut vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka haikailevat lapsuusvuosiensa perään. Omalla kohdallani oma elämä ja parhaat vuodet alkoivat parikymppisenä, kun muutin pois kotoa.. Omassa kodissani sain olla rauhassa jatkuvalta riittämättömyyden tunteelta.

  5. Olen hävennyt lähes koko elämäni käytännössä kaikkea sitä mitä olen: koko persoonaani, ulkonäköäni, tunteitani, mielenterveydellisiä ongelmiani, seksuaalisuuttani, uskonnollisuuttani, poliittisia kantojani, koko olemassaoloani.

    Häpeä on mukana useimpina päivinä, ja vaikka olen päässyt yli pahimmista sosiaalisista peloista ja saanut esiintymiskokemuksia, ei häpeäni ole oleellisesti vähentynyt. Toivon että maailmassa olisi enemmän empatiaa ja ymmärrystä ihmisten moninaisuudelle ja rikkinäisyydelle: ehkä silloin häpeä voisi vähentyä. Nyt mediassa korostuu lähinnä kilpailullisuus ja tulostavoitteet ja tehdään selväksi, että syrjäytyneet, tuottamattomat yksilöt (esim. mielenterveysongelmaiset) saavatkin hävetä sitä etteivät täytä normaaliuden ja tuloksellisuuden tasovaatimuksia ja ovat lähinnä taakka ja kuluerä.

    Tämä kampanja on kiinnostava ja toivon että häpeästä ja sen voittamisesta keskusteltaisiin muutenkin laajemmin ja avoimemmin.

  6. Häpeän itseäni, sitä mikä olen, sitä miltä näytän. Elin vuosia suhteessa jossa sain osakseni niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa. Järjellä ajatellen tiedän etten ole sitä mitä sain kuulla monta vuotta mutta sanat on iskostuneet syvälle, häpeä on tiukassa