En suostu häpeämään

Mielenterveysongelmat nähdään usein jonakin häpeällisenä asiana, sellaisena, josta ei pidä puhua ääneen. Usein ajatellaan myös, että mielenterveysongelmista kärsivä henkilö on vain yliherkkä, heikkoluonteinen ja negatiivinen. Ja että häneltä puuttuu itsekuri.

Minä olen hävennyt. Häpesin, kun huomasin, etten pystynyt tekmään töitä normaalisti. Häpesin, kun hain apua ensimmäisen kerran. Häpesin, kun piti mennä psykologin puheille. Häpesin sitä, että minulle määrättiin lääkkeitä. Häpesin sitä, etten jaksanut sitoutua harrastuuksiin ja yhdistystoimintaan. Häpesin oikeastaan kaikkea.

En myöskään aluksi kertonut olevani sairaslomalla. Kukaan ei nähhyt, miten sairas olin.

Olin niin iloinen, kun terveysasemalla luki Työterveyshuolto/Mielenterveysyksikkö ovessa. Näin pystyin kuvittelemaan ja näyttelemään, että olen siellä tapaamassa työterveyshuollon lääkäriä..

Enää en häpeä. En suostu häpeämään sellaista, jolle en voi mitään. Kenenkään ei pitäisi hävetä olevansa tai olleensa sairas, riippumatta siitä, mikä sairaus on kyseessä. Kaikkien ei tietenkään tarvitse puhua tai kertoa sairauksistaan, mutta heidän kuuluu halutessaan saada tehdä se, ilman häpeää.